Asiakaspalvelu
0400 127 857

Muita artikkeleita

IV-puhdistukset kaikissa kohteissa

Suomen Vesitekniikka – 03.04.2018


Suomen Vesitekniikka Oy on toiminut erilaisten ilmanvaihtojärjestelmien parissa jo lukuisten vuosien ajan. Matkan varrelle on sattunut jos monenlaista kohdetta.

Omakotitalot ja muut pientalot

Ensimmäinen kohta ei varsinaisesti yllätä ketään, mutta kertoo jatkuvasta kysynnästä ja tarpeesta. Kodeissa vietetään niin paljon aikaa, että sisäilman laadulla ja puhtaudella on ihmisten terveyteen merkittävä vaikutus.

Kerrostalot ja muut suuremmat kiinteistöt

Kaikenlaiset taloyhtiöt rivitaloista kerrostaloihin ovat myös kohteita, joille löytyy säännöllisesti paikka asentajien kalentereista. Suuretkin kohteet, joissa huoneistoja tai asuinkerroksia on paljon, sujuvat jouhevasti ja vaivattomasti myös asukkaiden näkökulmasta katsottuna.

Ravintolat, laboratoriot sekä muut erikoisemmat kohteet

Tästä saadaankin selitys sille, miksi tämän kirjoituksen otsikossa löytyivät sanat ”kaikissa kohteissa”. Tiettyjen tuotanto- ja toimitilojen puhdistuksia tulisi suorittaa normaalia tiheämpään tahtiin, esimerkiksi vuoden välein. Oikealla kalustolla sekä oikeilla menetelmillä voidaan puhtaasta sisäilmasta nauttia myös työpaikoilla.